Rosen raskaus eteni suhteellisen hyvin, olihan hänellä takana jo kaksi aiempaa synnytystä. Tällä kertaa hänellä oli tukenaan Petri, joka hoiti lapsipuoliaan, vaikka toinen heistä, Afrotide, vihasi tätä melkein sydämensä kyllyydestä. Perhe-elämä eli siis suhteellisen hyvää kukoistuskautta, jopa niin hyvää, että laskut unohtuivat laatikkoonsa. Eräänä päivänä heidän ovelleen sitten koputettiin.

snapshot_d3008038_f3647bed.jpg

snapshot_d3008038_f3647bf9.jpg

Ulosottomies tuli ja vei mukanaan kirjahyllyn sekä ulkopihalampun, vaikka Venus kuinka koetti kiukuta äidilleen, että tuollainen tyhmä setä ei saanut viedä heidän tavaroitaan. Mies kuitenkin poistui tavaroineen ja Rose vannoi ennen painumistaan yöpuulle, että tästä eteenpäin velat maksetaan ajallaan.

snapshot_d3008038_73605409.jpg
Mutta velat ja muut ajatukset katosivat, kun yön ensimmäisinä tunteita Rosen poltot alkoivat. Koskaan aiemmissa synnytyksissä hän ei ollut tuntenut sellaista tuskaa.

snapshot_d3008038_73605452.jpg
Mutta tuskan tunteet katosivat, kun Rose sai pienen tyttärensä käsivarsilleen. Tyttö oli kaunis kuin kukka vihreine silmineen. (Huomatkaa taustalla lipuva Nisse)

snapshot_d3008038_336054f0.jpg
Rosesta tuntui, etteivät hänen jalkansa oikein tahtoneet kantaa, joten hän antoi tytön Petrin käsivarsille ja nojasi sängyn laitaan. Samassa hänestä tuntui, että poltot alkoivat uudestaan. Voisiko heille syntyä toinen lapsi? (Ei voisi, vaan kyllä syntyy!)

snapshot_d3008038_b3605503.jpg
Tervetuloa maailmaan Dawsonien ensimmäinen poika. Hän oli isosiskonsa tavoin vihreäsilmäinen ja punertava tukka orasti lähes kaljulta päälaelta.
Lapset nimettiin isosiskojen nimien teeman mukaan Demeteriksi (hedelmällisyyden jumalatar) ja Dionysokseksi (viinin jumala).

snapshot_d3008038_73647a82.jpg
Perhe-elämä jatkui. Rose piti huolta kaksosista isosiskojen pitäessä huolta toisistaan.
”Tämä nukke tulee vierailulle ja sitten ne tekevät samoja hassuja juttuja kuin isi ja äiti”, Venus höpötti.
”Niin, Nisse isi ja Rose äiti, ei Petri ja äiti”, Afrotide korjasi.
”Kuka Nisse?” Venus kysyi ja laski nuken maahan.
”Meidän kahden isi, ei noiden vauvojen isi.”

snapshot_d3008038_136478f0.jpg
Nissestä puheenollen: hän ei jättänyt perhettä rauhaan vaan säikytteli erityisesti Petriä, joka aina pahaa aavistamattomana koetti painua yöpuulle Nissen häiritessä häntä. Kannattaisiko vaihtaa uuteen sänkyyn Petri?

snapshot_d3008038_93672c6e.jpg
Liekkö säikyttelyt vaikuttaneet siihen, että Petri koetti syöttää nukkuvaa Dionysosta?

snapshot_d3008038_f3647f4b.jpg
Afrotiden seuraavat syntymäpäivät alkoivat lähestyä ja sen kunniaksi Rose päätti laittautua aikuisemman oloiseksi.

snapshot_d3008038_736484e9.jpg
Tyttären syntymäpäiviä ei tämän omasta toiveesta juhlittu. Pikkusisko ja äiti katsoivat taustalta, kun tyttö pinkaisi kohti taivaita ja täytti uudet mitat.

snapshot_d3008038_336484fa.jpg
”Katsokaa vain, tällainen minusta tuli!” Afrotide hihkui ja otti itselleen ominaisen poseerauksen.

snapshot_d3008038_736486fd.jpg
Tässä Afrotide uudessa puvussaan ja ehostettuna. Varsinainen kaunotar.

snapshot_d3008038_33673158.jpg
Tässä on Demeter, aivan kuin äitinsä ja isosiskonsa.

snapshot_d3008038_93699133.jpg
Tämä komea poika on Dionysos.