Tässä on sukupuu Dawsoneista kolmanteen sukupolveen saakka. Kuvassa on mukana myös Afrotiden poika Linne ja kakoset Linnea ja William. Myös Demeterin tytär Ruusa on kuvassa.

Arjan ja Petrin rakkauden työn oli viimein aika tuottaa hedelmää. Kesän viime päivinä koetti Arjan aika saada seuraava Dawson sukuun. Petri ja Orkidea eivät oikein tieneet, mitä tuolle huutavalla naiselle tuli tehdä.


"Ehkä nuijanukutus?" Orkidea heitti kuivasti.
Petri, joka oli ollut tämän saman tilanteen uhri jo monasti, tuhahti moiselle ajatukselle. Kyllä tuosta oli ennenkin selvitty.


Nuijanukutusta ei kuitenkaan tarvittu, sillä kuin ammattilainen Arja synnytty pienen, potran, tumman pojan, joka nimettiin Aarteeksi. Onneksi perheen sukunimi ei ole Arkku, eh heh.


Petri, joka ei lapsista pahemmin välittänyt, oli iloinen siitä, että pojassa oli enemmän hänen kuin Arjan näköä. Tässä pojassa virtasi ilmeisesti isänsä väkevä veri.


Samana iltana Petri katsoi huokaillen kuvia suvun matriaakoista. Siinä roikkui hänen ensimmäinen vaimonsa Rose ja tämän tytär Venus. Tulisiko tuossa seinällä ikinä roikkumaan kuva miehestä, joka olisi Petrin omaa lihaa ja verta?


Talo oli taaperoita täynnä, siitä ei sopinut kiistellä. Tuskin oli Aarre saatu maailmaan, kun pienen Jerryn oli aika kasvaa taaperoksi. Poika oli melkein samannäköinen kuin isoveljensä.


Kakkavaippoja ehdittiin vaihtaa monia, ennen kuin pieni Aarre täytti vuosia. Punainen tukka leimuten poika pyörähti taaperoikään siskopuolensa avustuksella. Pojasta kasvoi oikein söötti, sääli ettei hän ole laisinkaan Dawson.


Ja kun kerran on kasvunmakuun päästy, hurrataan myös Anttoniolle. Poika pääsi lapsuuden leikeistä oikopäätä teini-iän katkeransuolaisiin kuvioihin. Pientä omenalihavuutta pojalla ilmeisesti on, mutta se kuuluu lapsen pyöreyteen.


Oivasta puutarhahoidosta Dawsoneille oli annettu lahjaksi toivomuskaivo, samanlainen kuin mitä Demeterillä ja Dionysoksella. Oppikoulussa Orkidea oli kuullut, että kovasti toivoessaan kaivosta saattaisi löytää elämänsä rakkauden tai ainakin hetkellisen romantiikan. Joten, ei muuta kuin kolikkoa kaivoon.


Kuului vain plops, kun kolikko läsähti vettä vasten. Orkidean iho hehkui punaisena finnien alta ja innostus vain kiihtyi, kun kaivo alkoi hehkua sinisen katkuisesti.


Mitään ensimmäisen luokan urosta kaivo ei Orkidealle sysännyt. Poika kyllä osasi pussata ihan kivasti, mutta ei tästä sen suurempaa farssia saada.


Farssista puheenollen: Rose oli palannut, jokseenkin valkoisessa, utuisessa muodossaan. Erityisesti Rose tykkäsi säikytellä vielä vihertävää ex-miestään: mitäs menit naimaan sellainen lutjakkeen ja vielä saattamaan tämän siunattuun tilaan.


Kesän loppuhetkillä, syksyn jo saavuttua, Jerry päätti kasvaa lapseksi. Pojan lapsenpyöreys säilyi, mutta samalla myös hänen vihainen luonteensa. Perheen ollessa täynnä kummituksia ja kasvua, pieni ruskeapää oli unohdettu täysin.


Onneksi isosisko rakasti pientä velipoikaansa. Kun Jerry oli jo painunut pehkuihin, kävi Orkidea antamassa hänelle hyvön yön suudelman ja peitteli tämän paremmin vällyjen alle.


Sinä vuonna talvi tuli yllättäen. Niin yllättäen, että herätessään aamulla Jerry tunsi olevansa luminen ja kylmä ja mikä pahinta, hänen peltinen leluautonsa oli hautautunut lumeen. Eivätkö isä ja äiti tajunneet, että kosteus pilaa auton?


Kovan lumentulon ja pakkasen takia myös koulut olivat siltä päivältä suljetut. Orkidea riemuitsi asiasta suuresti. Ehkä he nyt voisivat viettää koko päivän pihalla telmien ja leikkien?


Orkidea haastoi huomiotakaipaavan veljensä kiihkeään lumisotaan. Jerry oli nopeakätinen ja tarkka, eikä Orkidea voinut mitenkään välttyä mujevilta iskuilta, jotka häntä kohtaan satelivat.


Illan jo hämärtyessä Orkidea ja Jerry päättivät rakentaa kaupungin komeimman lumiukon. Ilta oli kuitenkin jo tumma ja pimeä eikä Orkidea käsivarsien hieromisesta huolimatta säästynyt paleltumiselta. Tyttö kaatui tönkkönä hankeen.


Pahemmin kävi kuitenkin Jerrylle. Mustanpuhuva auto kaartoi pihaan ja tummapukuinen nainen käveli uhkaavasti kohti Venusta.
"Teidänlaistenne ei tulisi ikinä saada pitää lapsia. Jos voisin, veisin myös tuon kohdussanne mennessäni."


Niin lähti Jerry Dawson eikä lapseksi kasvanut Aarre voinut ymmärtää, minne leikkikaveri oli mennyt.


Orkidea, joka tunsi pahaaoloa veljen viennin takia, purki turhaumaansa irvistelemällä kaloille.


Mutta pian oli kuolonkylväjän aika vierailla talossa. Talon vanhuksen, Petrin, oli aika siirtyä manan maille.


Arja ei voinut ymmärtää, miksi häneltä viedään mies juuri nyt, kun kaikki oli muutenkin sekaisin. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, Petri oli viety eikä mies enää palaisi takaisin.


Vaikka Petri ei ollut Orkidealle mitään sukua, hän suri miestä silti. Aivan kuin häneltä olisi viety ankara isoisä.


Arja päätti, ettei hänen Aarteen paikka ollut enää täälle. He pakkasivat tavaransa ja illan pimetessä muuttivat pois. Nyt he saivat viimein lukea kirjoja kahdestaan omanan kotonaan.



Venuksen neljännen synnytyksen aika oli tullut. Vielä viimeisen kerran, jaksa taistella. Venuksen urakka palkittiin ruhtinaallisesti: taloon saatiin toinen tytär, joka nimettiin Ruusaksi, edesmennen Rose-mummon kunniaksi.


Orkidean oli aika kasvaa aikuiseksi. Tyttö oli kovasti ätinsä näköinen, oikea kukkanen.


Tyttö oli kovasti innoissaan tanssimisesta. Veljen soittoaessa pianoa, hän tahtoi usein heiluttaa lanteitaan musiikin tahtiin.


Ollessaan kitkemässä rikkaruohoja kevätauringon innoistamista pensaista, Orkidean luo käveli outoihin asusteisiin pukeutunut nainen. Tämä ei kertonut nimeään, mutta Orkidea tahtoi tutustua naiseen, jo tämän vaatteiden takia.



Pian Orkidea kertoi naiselle kaikki katalimmat salaisuudet, jota heidän talonsa piilotteli.
"Mummon toinen mies oli jonkinlainen friikki ..."
" ... se meni naimisiin taloudenhoitajamme kanssa, kuvittele."
"... niin, sellainen mitäänsanomaton blondi, muutti pois, kun ukko potkaisi tyhjää. Hyvä perintö ...
"Niin ja ne ulosotot. Ei osannut hoitaa laskujaan."


Heidän hyvästellessä, naiset vaihtoivat pariisilaisen poskisuudelman. Au revoir.


Seuraavana päivänä Orkidea tahtoi puhua uravalinnastaan äitinsä kanssa.
"Haluan olla kuuluisa äiti. Kuuluisa tanssija. Sellainen, joka pääsee näköradioon."


"Voi ihme sentään, tyttöseni. Älä hulluttele. Minusta sinusta tulisi hyvä muusikko tai kirjailija. Sellaiset tie --"


"SINÄ NAURAT AINA SUUNNITELMILLENI! Sinä et ota minua vakavasti. Se nainenkin sanoi, ettei teistä äideistä ole kuin haittaa!"


Siltä seisomalta Orkidea keräsi helmansa ja suuntasi toilettiin. Hän tiesi äitinsä säilyttävän leikkuusaksia ylälaatikossa. Hän otti ne käteensä ja katsoi vielä kerran peiliin.


Orkidea leikkautti itselleen muodikkaan polkkatukan. Vielä paljon vahvaa meikkiä ja hän menisi aidosta tanssijattaresta. Hän vieraili läheisessä boutiquessa ja osti itselleen lyhythelmaisen, ajantavan mukaan siveettömän mekon ja päähineen. Mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan Venuksen kauhua tyttärensä muodon muutoksesta.


Sinä iltana Orkidea otti kyydin Siveettömään laululintuun, paikalliseen tanssiteatteriin, kuten sitä ivallisesti kutsuttiin. Musiikin tahdissa Orkidea koetti heiluttaa lanteitaan, mutta sai vain osakseen ivallista naurua. Kukaan ei ottanut tytön tanssijantaidoista kiinni, vaan pikemminkin hänen ulkomuodostaan. Turhautuneena tyttö palasi kotiin.


Kummitukset eivät ollee jättäneet taloa rauhaan. Orkidea oli ottamassa itselleen palan painiketta, kun joku vihertävä hahmo hyökkäsi hänen selkänsä takaa. Illan masentama ja väsynyt Orkidea tunsi sydämensä pakahtuvan ja kaatui maahan.


Venus kiljaisi säikähdyksestä. Rynnätessään keittiöön tyttärensä luo, hän näki jo perheessä tutun vieraan seisovan tyttärensä vieressä. Venus heittäytyi polvilleen ja aneli tuota hahmoa pelastamaan hänen tyttärensä, hänen aurinkonsa.


Oli aika kammottavan kuolonpeli, jossa oli kyse sieluista. Epävarmana Venus osoitti vasemman puoleista nyrkkiä, josta oli uskonut heijastuneen sinisen välkkeen. Arvaus osui oikeaan ja vastentahtoisesti viikatemies myönsi hävinneen.


Orkidea palautettiin henkiin ja hetkellisesti talossa vallitsi taas rauha.

Kiitos kovasti Simpsakan väelle, erityisesti Marjuskalle tästä loistavasta ideasta. Teidän ansiostanne inspiraatio kukkii taas!

Otteita Dawsonin perheen valokuva-albumista, esittelijänä Venus Dawson.


Ensimmäinen kuva on esikoistyttärestäni, Orkideasta. Hänen isänsä ja minun mieheni Joonatan, auttaa tyttöä saavuttamaan ensimmäisen virstanpylvään. Noin komeasti tyttö lentää ilmaan, onneksi hän ei tippunut samaa vauhtia maahan, hyvä ihme sentään.


Eikös tytöstä tullu vallan kaunis? Hän on perinyt minun hiukseni ja isänsä tummat, komeat kasvonpiirteet. Oikein sievä tyttö.


Tämä seuraava kuva onkin sitten varsin yllättävä: olemme jälleen saamassa perheenlisäystä. Joonatan toivoo kovasti poikaa, mutta minä tahtoisin toisen tyttären. Onneksi meillä on jo Orkidea, sain äitivainaani toiveen tytöstä jatkamassa sukua täytettyä.


Tässä onkin kuvia jo itse synnytyksestä: mieheni ei joko viitsinyt tulla tai oli töissä, en voi muistaa, mutta tuo huoltomiehen tapainen seisomassa takani tuntui ahdistavalta.


Onneksi tämä synnytys ei ottanut niin kauan kuin Orkidean kanssa. Pian sainkin tuoreen tulokkaan käsivarsilleni.


Sanokaa hei komealla pojallemme Anttoniolle. Poika on aivan kuin ilmetty isänsä.


Dawsonien sukuun tulleilla miehillä on aina ollut hieman heikko kantti, miettikää nyt, monestiko isäpuoleni Petri on jouduttu nostamaan pohjamudista. Joonatanini olisi luullut olevan hieman kovempaa tekoa, mutta minkäs teet, jos menestys ei ota tullakseen.


Hui, toivottavasti tuo pallo ei jää tänne taloon. Joko se lähtee tai Joonatan.


Niin, Petristä puheenollen. Hän tahtoo niin kovasti, että puutarhamme kukoistaa ja katsokaa nyt, mitä kävi. Hän ... hän alkoi viheretää.


Joku nainen voisi pitää tätä miestä perin charmanttina, unohda kuitenkin ensi kerralla pyjama.


Pitäisikö jonkun muistuttaa isäpuolta siitä, että tämä on juuri jäänyt leskeksi ja hänellä on vielä alaikäinen poika huollettavana? Onko edes säädyllistä tapailla taloudenhoitajaansa vain siksi, että tämä on blondi ja nauraa vitseillesi lahnoista.


Joku lapsista onnistui nappamaan salakuvan Petristä nyppimässä kukkaa. Rakastaa vai eikö, siinä vasta pulma?


Ei liene yllätys, kenen rakkaudesta itseään kohtaan Petri on huolissaan. Voin melkein kuulla hänen hyräilevän "Would you love a greenman?".


Viimein velipuoleni pääsi täysi-ikäisyyteen. Paljon onnea, Apollo.


Kasvoipas hänestä raamikas mies. Josko voisin suositella sinulle hieman lenkkeilyä, veli hyvä?


Joonatan on ollut viime aikoina kovin innostunut puutarhanhoidosta. Toivottavasti myös puutarhakerho pitää näkemästään.


Tarkkaan he kiertelivät ja kaartelivat, mutta koska eivät löytäneet mitään valittamisen aihetta, he ottivat meidät ilomielin kerhoon ja antoivat myös toivomuskaivon.


Kuin huomaamatta Petrin ja kodinhoitajan suhde oli ajautunut perheemme kannalta suhteellisen huonoon jamaan: Petri kosi naista ja tämä muuttaa meille. En olekaan enää ainut emäntä talossa. *puhpah* Naimisiin he eivät voi kuitenkaan mennä, ennenkuin Petrin leskenvuosi päättyy.


Lapseni sentään kasvavat ja kaunistuvat koko ajan: tässä on kaunis tyttäremme Orkidea jo lapsen mittaan ehtineenä ...


... kun taas tässä komeilee poikamme Anttonia, taaperona.


Mitähän kummaa tuo mies taas nyt hourii? Aivan kuin hänen päänsä räjähtäisi ...


Mutta voi tavaton: lapsi, vihreä lapsi. Mitä tämä oli olevinaan ja miksi Petri tyrkkäsi lapsen minun käsiini? Lapsi on kyllä kieltämättä vallan suloinen ja Petri päätti ristiä hänet Ruusaksi.

Tässä onkin näiden seuraavien kuvien välille päässyt kertymään jo aikaa.


Tässä synnytän kolmatta lastamme, voi kumpa tuota tuskaa ei tarvitsisi enää kokea.


Tämäkin tulokas oli poika, Jerry nimeltään.


Anttonion oli vuoro kasvaa. Poika on varsinainen viikari, mutta hänen tukkaansa saisi kyllä lyhentää. Tässä kuvassa hän juoksee yhdessä siskonsa kanssa.


Anttonio on kovin lahjakas nuori poika ja siksi tahdommekin hänen pääsevän yksityiskouluun, jossa saa parhainta opetusta. Eihän kylään tullut rehtori voinut muuta kuin ihastella ja ottaa pojan ja samalla myös Orkidean avosylin kouluunsa.


Kaikessa rauhassa pieni Ruusa oli kasvanut ja oli hänen vuoronsa päästä aikuiseen kukoistukseensa: vallan nopeasti nämä kukkaistytöt kasvavat isoiksi.


Nalle jäi orpona maahan, kun sen omistaja kasvoi isoksi.


Ruusa tunsi olonsa täällä aika yksinäiseksi ja siksi hän päätti seurata velipuolensa Apollon mallia ja muutta tämän luokse. Valon puutteesta nuutunut Petri ei nähnyt tyttärensä lähtöä vaan jäi ketarat ojossa makaamaan nurmelle. Paheksun häntä hiljaa.


Orkidea, hän vain kaunistuu. Tässä on kuva hänestä nuoruutensa alussa. Niin se aikaa liitää, äskenhän minä hänet synnytin.


Petrin suruaika oli viimein kulunut umpeen ja hän päätti viedä Arjansa vihille. Tässä he vaihtavat suudelman ensimmäistä kertaa aviopuolisona.


Minut värvättiin perheen päänä pitämään puhe nuorelle parille. Myönnettävä on, että olen otettu tästä kunniasta.


Puheeni päätteeksi pari vaihtoi suudelman ja on hienoa nähdä, kuinka onnellinen Petri on, ehkä ensimmäistä kertaa äidin kuoleman jälkeen.


Saattoihan Petrin mairean hymyn takana hääpäivän olla tieto tulevasta perheenlisästä. Huokaisten suljen nyt tämän kansion ja jään odottamaan uusia hetkiä. Josko meillekin saataisiin vielä neljäs lapsi?

Afrotiden muutettua lapsuuden kodistaan omaan huusholliin miehensä kanssa, Dawsonien perheeseen oli jäänyt vielä asumaan pian aikuisuutta lähestyvä Venus, kaksoset sekä perheen nuorimmainen, Apollo, unohtamatta tietenkään itse Rosea ja Petriä. Apollo oli kasvanut pieneksi punatukkaiseksi lapseksi ja oli äitinsä silmäterä.


Demeter ja Dionysos, jotka olivat jo teini-iässä, eikä äiti jaksanut kiinnittää heihin enää niin suurta huomiota, kaksoset innostuivat usein kinastelemaan keskenään. Demeter, joka olisi juuri puhjenneen nuoruuden keskellä tahtonut äidiltään rakkautta ja neuvoja, jäivät pikkuveljen ja äidin kuumien aaltojen taakse ja niinpä hän purki pahaaoloaan veljeensä. Dionysos koetti usein hillitä siskonsa tunnekuohuja, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Äitinsä ruokkimana ja huoltamana Apollo täytti nuoruuden virstanpylvään. Kaikki siunailivat, että joko se poika oli niin iso, kohta jo miehen mittaan kasvanut. Poika oli kuitenkin niin ujo, että juoksi karkuun ennen kuin kukaan ehti nähdä, millainen komistus tästä nuoresta pojasta oli kasvanut. Apollon ulkomuoto unohdettiin kuitenkin pian, kun Dawsonien kantaäiti Rose alkoi käyttäytyä hupsusti.


Rose puhui itsekseen ja vaikutti aiempaa itkeneemmältä. Kenen kanssa Rose oikein haastoi rikollisten pidennetyistä vankiajoista sekä suvussaan olleista rangaistusvangeista.



Demeterin kysyessä, kenen kanssa äiti haasteli, Rose huudahti kiihtyneenä ja hyökkäsi lattialle.


Demeter ei voinut ymmärtää, mikä äidille oli tullut ja pyysi myös Dionysoksen katsomaan. Kaksoset käänsivät päätään Rosen iskujen perässä ja katsoivat, kuinka tämä hutki ilmaa aivan kuin taistellen. Siivoomattomat pölyhiukkaset vain leijailivat, kun manaukset täyttivät pienen olohuoneen hetkessä. Viimein Rose nousi ylös pudistellen mekkonsa helmoja ja tehden käsillään voittajan eleitä. Demeter pyöritteli sormeaan ohimon kohdalla ja loi Dionysokseen merkittävän katseen. Veli vain kohautti olkiaan ja jatkoi pianon pimputtamista.


Pian oli perheen patriarkan ja lemmenjättiläisen aika saada itselleen ajan platinoima kuontalo ja viimeinen virstanpylväs. Kuopuksen, joka oli päässyt kammostaan näyttäytyä teininä, katsellessa vierestä Petrin punainen tukka muuttui hopeisen harmaaksi ja ennen ylväänä seisonut mies painautui kumaraan kasvon ryppyjen syventyessä.


Mies säilytti kuitenkin synnynnäisen charminsa ja sai vaimonsa huokailemaan ihastuksesta. Viimeinkin he pääsisivät viettämään kultaisia vanhuuden päiviä.


Kauniit kevätpäivät pariskunta vietti lammella kalastaen. Vaikka saalis oli usein vain homeinen, märkä saapas, nautti pariskunta kahdestaan viettämästään ajasta. Oliko aika viimein rauhoittanut ennen kovasti naisten perään haikailleen Petrin?


Ei sentään. Vielä miehen mielessä pyörivät kaikki kauniit naiset, mutta erityisesti hemaiseva, kultatukkainen kaunotar, joka toimi heidän kodinhoitajanaan. Edes ulosottomies ei saanut Petrin hormoneja hiljenemään. Onneksi Rose ei tiennyt miehensä aatoksista, sillä matriarkkaa painoivat jo iän tuoma rasitus ja tieto miehen kavalista aatoksista olisi saattanut sysätä Rosen suoraan suorasääristen komppaniaan.


Kevät on tunnetusti kauneuden ja kasvun aikaa ja tätä aatetta toteuttaen juhlittiin Rosen ja Nisse vainaan nuorimman tyttären syntymäpäiviä. Tyttären, joka ei ollut koskaan saanut nähdä isäänsä ja joka oli pienestä asti kasvanut isäpuolen kasvattamana ja holhoamana.


Nuoruutensa surullista vaiheista huolimatta Venus oli kuin pieni taskuraketti ja kaunis kuin kukkanen. Nuori nainen säteili kilpaa kevätauringon kanssa, saaden ohikulkeneen naapurin miehenkin aivan hämmennyksen valtaan.


Venus ei pannut ollenkaan pahaksi ruskeatukkaisen, komean nuoren miehen avointa ihailua. Hän tervehti Joonakseksi esittäytynyttä miestä hymyillen aurinkoisesti, saaden miehen jalat tutisemaan ihastuksesta. Venus ei ollut kovin kaino tai ujo ja pian Joonas pääsi jo hieromaan tuon kauniin naisen kapeita hartioita.


Heidän ensisuudelmansa vaihdettiin sinä samaisena, kauniina iltapäivänä, miehen miettiessä samalla, missä tuollainen kaunis ja viaton kaunokainen olikaan ollut kaikki nämä vuodet. Venuksen sydän sykki ilosta ja onnesta, sillä hän tiesi, että tässä olisi mies, jonka kanssa hän tahtoisi viettää tulevat vuotensa.


Suudelmien lomassa Venus henkäisi, että Joonas voisi muuttaa heille koska vain. Joonas henkäisi hämmennyksestä ja suostui ilomielin. Kimpsut ja kampsut kasaan ja uuteen kotiin.

Rose oli avoimen onnellinen tyttärensä löytämästä onnesta, olihan Joonas hänen saamansa käsityksen mukaan kunnon mies, joka tahtoi perustaa oman perheen. Mielessään Rose kuitenkin harmitteli, ettei itse ollut onnistunut saamaan samanlaista onnea. Hänen molemmat miehensä olivat varsinaisia ketkuja ja naissankareita. Hänen sydänalaansa kivisti tuimasti hänen miettiessään, miksi hän ja Jack eivät olleet saaneet pitää onneaan. Voi Jack, kohta olen luonasi, tunnen sen.



Joonaksen muutettua Dawsoneille, hänen ja Venuksen hetki sitten vielä kukoistanut rakkauden liekki oli saanut jostain päälleensä kylmää vettä. Oliko Venus saanut huomata rakkautensa miehiset puolet vai pelkäsikö hän sitoutumista. Kylmästi Venus kuitenkin torjui miehen, kun tämä koetti tarjota hänelle sormusta kihlojen merkiksi. Joonas tunsi miehisyytensä kärsineen kolauksen ja juoksi nopeasti puutarhaan sitruunapuun alle, takoen kukkaan hulmahtanutta puuta. Venus kurkkasi verhon takaa ja tunsi sydämensä kärsivän vihlovasti, Mitähän oli oikein mennyt tekemään? Joonas voisi ottaa tavaransa ja lähteä vaikka heti, jättäen hänet yksin. Nopeasti mielessä vilahti Afrotiden kohtalo odottaa miestään kauan ja hänen äitinsä päiväkirjaan kirjoittama kohtalo: ensirakkaus jäätyi kuoliaaksi Atlantilla, ensimmäinen aviomies kuoli Rosen iskettyä tätä päähän ja Petri oli pahemman luokan hunsvotti.


Sillä hetkellä Venus juoksi puutarhaan ja kiskoi Joonaksen mukaansa keittiöön. Siellä, hämmentyneen miehen edessä, Venus polvistui ja kysyi kainosti, suostuisiko mies hänen kihlaukseensa. Sormus oli sama kuin hetki sitten, sillä Venus oli noukkinut sen maasta miehen heitettyä sen siihen. Mies oli niin häkeltynyt, ettei tahtonut muuta kuin suostua tuon kauniin naisen oikullisen mielen mukaan elämiseen.



Häät vietettiin kauniina kevätpäivänä samassa paikassa kuin missä Aftotide oli vihitty. Venus oli pukeutuntu kauniiseen, norsunluun väriseen pukuun ja Joonakselle oli hankittu lumen lailla loistava, valkoinen puku. Seremonia oli hellyyttä ja rakkautta täynnä näiden perhetavoitteisten saadessa toisensa. Parin vaihtaessa suudelman herra ja rouva Dawsonina väki taputti yhtä lailla kuin joutui pyyhkimään onnen kyyneliä silmäkulmistaan.



Sisälle nautitiin pullollinen Rosen varta vasten säästämää shampanjaa ja nuoripari Dawson vaihtoi suudelman lasillisten lomassa.



Korea hääkakku oli tilattu varta vasten eräältä Petrin tuttavalta ja se maistui taivaalliselta. Venus leikkasi palan hänelle ja Joonakselle ja tavan mukaan syötti palasen miehelleen, aivan kuin tulevia lapsia varten. Kun kakku oli syöty ja puheet oli pidetty, oli nuoren parin aika siirtyä heille rakennettuun makuukammariin.




Molemmat olivat jännittyneitä, eiväthän he olleet ennen kokeneet mitään vastaavaa. Kuplivan ja onnen humalluttamina pari siirtyi suudelmista vaaka-asentoon ja pian he makasivatkin jo raukeina vierekkäin saman peitteen alla.


Dawsonien suurperheen elämä oli yhtä juhlaa ja poismuuttoa. Kakoset olivat kasvaneet kuin huomaamatta ja nyt oli heidän vuoronsa saavuttaa seuraava askel. Kimaltelevien tähtien keskellä Demeter ja Dionysos saavuttivat aikuisten mitat.


Demeteristä kasvoi samanlainen kaunotar kuin hän oli jo nuorena ja Dionysos sai oikean miehen kaltaiset raamit ylleen. Kyllä heille tulisi vielä olemaan ottajia.


Kaksoset keskustelivat siitä, että he eivät enää välttämättä mahtuisi asumaan tässä talossa, mikäli myös Venus aikoi kasvattaa perhettä. Tämä talo kävisi heille pian liian pieneksi.
"Ehkä meidän olisi viimein aika lähteä tien päälle", Dionysos ehdotti.
"Olen samaa mieltä kanssasi, veliseni. Josko pitäisimme vielä yhtä,olisi niin paljon mukavampi asua vielä yhdessä", Demeter myötäili.


Eikä siinä kulunut kauaa aikaa, kun kaksosilla oli talo tiedossa. Tavarat kasaan ja menoksi.


Demeterin veikkaus isosiskon perheenlisäyksestä oli pitänyt enemmän kuin paikkansa, sillä pian Venus tunsi kuvotuksen nousevan pintaan ja hänen vatsansa kasvavan hurjaa vauhtia. Äiti Rose kertoi tyttärelleen, että tämä oli pieniin päin. Venus oli onnellinen uutisesta yhtä lailla kuin Joonas.




Lähes päivittäin Joonas siveli vaimonsa kasvavaa vatsakumpua ja puheli tulevalle lapselle.
"Katso kulta, sinun mummosikin on täällä. Tui tui, kyllä mummo sinua rakastaa, kun tulet", Joonas puheli vatsalle Rosen kulkiessa heidän takanaan nauraen.


Ei kuitenkaan koittanut se päivä, jolloin Rose ja Dawsonien suvun kolmas sukupolvi kohtaisivat. Rose oli herännyt eräänä yönä kuivuuden tunteeseen kurkussaan ja lähtenyt hakemaan keittiöstä vettä. Hän oli ihmetellyt, mikä kumma kajo keittiöstä loisti. Astuessaan huoneeseen hänen sydämensä oli hypätä kurkkuun.
"Olen jo odottanut teitä, Rose de Witt Bukater", ääni kähisi.
Rose koetti piilotella nurkassa ja vastasi hiljaisella äänellä:
"Olette erehtyneet herra. Olen Dawson, Rose Dawson."
Tumma hamo nauroi kähesti:
"Erehtynyt? Ehei, olen tullut noutamaan teidät. Melkein sain teidät jo vuosia sitten, ollessane vielä 17 vanha. Kai muistatte? Monelle olette olleet jo kuollut vuosia, Rose de Witt Bukater. Te kuolitte osaltanne Titanicilla jo vuosikymmeniä sitten. Nyt on aikanne lähteä, Rose Dawson."


Rose kirkaisi ja juoksi kiskomaan suurta tiimalasia tumman hahmon käsistä:
"EII! Olette erehtyneet! Ei ole vielä aikani ... Haluan nähdä lapsenlapseni, kolmannen sukupolven ... EII! Pyydän!"
"Kolmas sukupolvi on jo syntynyt, mutta ei täällä", ääni kähisi ja riuhtoi tiimalasin irti.
"Te lähdette nyt mukaani. Työnne on tehty", viikatiesmies vastasi armotta. Mitä siitä nyt olisi tullut, jos hän olisi antanut periksi jokaiselle parkuvalle vanhukselle. Kortistoon sellainen kuolonkätyri joutui.
Rose oli järkytyksestä mykkä. Oliko Aftotidella lapsi eikä tämä ollut kertonut sitä hänelle, äidilleen? Pää painuksissa Rose lähti viikatemiehen mukaan, jättäen jälkeensa vain harmaan uurnan.

Sinä kauniina kesäiltana kuoli Rose de witt Bukater Dawson, sukunsa matriarkka ja kantaäiti. Kukaan ei ollut todistamassa tämän viime hetkiä eikä kukaan tiennyt, millaisen tuskan vallassa tämä jätti tuon karun maailman. Vain yksi viesti hänen päiväkirjansa välistä löytyi:
"Olkaa ylpeitä ja ylväitä Dawsonit. Jatkakaa sukuanne tyttärien voimin, sillä äideistä ja tyttäristä löytyy voima. Minä olen mennyt kotiin. Mennyt Jackin luo."


Oudon hiljaiselta talo tuntui Rosen kuoltua. Enää hänen napakka äänensä ei ollut komentamassa ketään eikä hänen olemuksensa ollut täyttämässä tuota autiota taloa. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut lopullista. Oli tullut Venuksen ajan täyttymys. Hänen tuskainen karjuntansa täytti talon ja outo pakkomielle äitinsä kirjeestä oli täyttänyt hänen mielensä: tyttö, tyttö.

***


Palatkaamme ajassa taaksepäin, kaksosten luo. Nämä olivat löytäneet aivan upean talon Veronalan joen toiselta puolelta. Talo oli kaunis, vanha puutalo, jossa oli pihaa vaikka millaiseen viljelyyn. (toim.huom: kuva on otettu seuraavana talvena muutosta) Heidän oltuaan talossa viikon verran he saivat kuulla äitinsä kuolleen. Suru oli suunnaton ja mielessään he molemmat miettivät, miksi olivat kiiruhtaneet muuttoa. Miksi he eivät viettäneet enemmän aikaa äitinsä kanssa?

Jaarittelu oli kuitenkin turhaa ja äidin heille jättämät perintörahat saivat molempien ilmeet messingille. Demeter oli rahoista innoissaan ja pyysi saada investoisa myös veljensä rahat:
"Hyville puutarhapalstoilla saa nykyään muutakin kuin mainetta. Sillä saa myös mammonaa. Anna minulle rahasi ja minä teen meille puutarhan."
Dionysos, joka ei välittänyt muusta kuin maallisesta mielihyvästä, luovutti rahansa mielihyvin siarelleen.


(kuvat otettu myös talvella, jo puutarhakerhon käytyä)
Demeter ryhtyi kiireen vilkkaa järjestelemään vielä autiota pihaa, sillä syksyn ensimmäiset, putoilemista enteilevät lehdet olivat alkaneet ilmestyä puihin. Demeter pystytti pihaan lasisen pytingin, jossa kasvit kestäisivät myös talven yli. Lisäksi hän istutti kolme hedelmä puuta, kolme kutakin lajia ja koristeli puutarhaansa vielä erinäisin koriste-esinein ja kasvein. Äidin rahoilla oli ostettu vielä perintönä puuhhleenhin ja sillä Demeter kutsui paikalle yhden pelätyimmistä ja arvostetuimmista henkilöistä: puutarhakerhon puheenjohtajan.

Viimeiseen asti oli Demeter koettanut siivota pihaa ja laittaa kaiken tiptop valmiiksi. Rouva Turhaman saavuttua pihaan Demeter pyyhki vielä mullan tahrimia käsiään mekkonsa helmaan ja pyysi rouvaa ystävällisesti astumaan unelmiensa puutarhaan.

Puutarhakerho kierteli ja kaarteli, muttei löytänyt mitään, mistä Demeter ei olisi saanut kiitosta. Koristeet, taimien ja puiden kunto, jopa kukkien millimetrinen vesimäärä, kaikki olivat kunnossa. Puutarhakerho otti Demeterin ilomielen jäsenekseen ja ojensi tälle pienen rahasumman lisäksi pihalle jököttämään toivomuskaivon.
"Ihan oikean toivomuskaivon?" oli epäuskoisen Demeterin kommentti. Rouva Turhama nyökkäsi tälle arvokkaasti ja sisäisesti Demeter hurrasi: jippii.

Dionysos oli sisarensa saavutuksista onnellisena. Seuraavana aamuna he menivät perä kanaa tutkimaan pihalla seisovaa, kivistä kaivoa. He kiersivät sen pari kertaa, mutta ei, se ei sisältänyt minkään sortin käyttöohjeita. Joten ei muuta kuin härkää sarvista, Demeter ajatteli ja heitti yhden kolikoistaan kaivon uumeniin ja toivoi.


Valot välähtivät, kun kaivon uumenista kuului huutoa ja äkkiä pihaan tupsahti vaalea, kiharatukkainen nuori mies. Tämä mies pyöritteli hetken päätään, mutta luodessaan katseensa tuohon kauniiseen neitoon, joka oli kolikon heittänyt, Hemmoksi itseään tituuleera mies tunsi rakastuneensa syvästi. Mies otti aimo harppaukset Demeterin luo ja sulki hänet hellään syleilyynsä. Sillä hetkellä, kun heidän huulensa kohtasivat, Demeter tiesi olevansa rakastunut tuohon omalla karulla tavallaan kauniiseen mieheen.



Onnensa huumassa ja veljensä kummaksuen sivusta katsoen, Demeter ohjasi Hemmon ja itsensä pihalle ostettuun kuumakylpyyn. Demeter ei ollut huomaavinaankaan miehen puuttuvia uimavarusteita, sillä tästä puutostilasta huolimatta mies suuteli häntä jumalaisesti. Niin jumalaisesti, että hän tahtoi kallistua miehen mukana onneen. Niin jumalaisesti, että vain hänen nilkkansa heilahti, kun he syöksyivät pinnan alle jakamaan rakkauttaan.


Isältään lemmen jakamisen salat oppinut Dionysos oli innoissaan kaivosta. Oli sittenkin kannattanut haaskata rahat siskon turhuuksiin, sillä turnipsit ja kaalinpäät maksoivat itsensä nyt takaisin. Siskon ja Hemmo tyypin painuttua sisälle, Dionysos kaivoi taskustaan kiiltävän kolikon ja heitti sen silmät sulkien kaivon syvyyksiin, toivoen samalla ankarasti.


Kävi samalla tavalla kun äsken: kaivo yski ja köhisi, sylkien lopulta sisuksistaan vaaleatukkaisen nuoren naisen. Pyöriteltyään hetken päätään nainen loi silmänsä kohti Dionysosta ja vaaleanpunaiset sydämet täyttivät kesän viimeisimmän päivän nuoren parin vaihtaessa hempeän suudelman. Siskonsa esimerkkiä Petri johdatteli tuon nuoren neitsyen poreammeeseen ja yhdessä he vaipuivat veden alle.


Demeterin ja Hemmon rakkaus oli kestävämpää kuin olisi ensi alkuun uskonut. Kuvitelkaa nyt, mies kaivosta tulee ja hurmaa naisen. Onko hassumpaa ennen kuultu?
Demeteristä asiassa ei ollut mitään outoa tai hassua, sillä hän oli päättänyt kosia Hemmoa. Eihän mies kieltäytynyt, päinvastoin. Hän oli onnellinen siitä, että edes joku nainen huolisi hänet.


Pariskunnan hääjuhlat laitettiin kiiren vilkkaa käyntiin eikä paikalla ollut kuin lähin suku. Sukulaisten katsellessa hääpari vaihtoi suudelman ja virallisti suhteensa.


Dawsonien suku paisui kummasti, katsokaa nyt vaikka Demeterin vatsaa.

***



Vatsoita puheenollen, palataksemme Venuksen synnytykseen. Venus oli jäänyt vaikeroimaan makuuhuoneeseen ja toivoi, että hänet joka paikkaan kiskova kipu loppuisi pian. Mielessä hänelle vilisivät kuvat äidistä, joka oli joutunut synnyttämään hänet yksin. Äidistä, joka nyt makasi mullan alla, näkemättä koskaan lapsenlastaan. Näistä kuvista ja ajatuksista Venus sai voimaa pusertaa vielä pari kertaa ennen kuin kuuli tyttärensä ensimmäiset parkaisut.


Suvun mahdollinen, kolmas perijätär oli syntynyt. Venus ja Orkidea ristivät tummakulmaisen kaunottarensa Orkideaksi.

Hmm, kannattaisiko hommata jo toinen WC? (kuvassa Venus ja isäpuoli Petri)


Voihan hyppivät hautakivat sentään!


Petri hyvä, pakkasella pitää pukeutua! Kyllä Kimi Räikkönen jää sinulle toiseksi!


Afrotide ja pelotteleva piano.


Petri hyvä, eiväthän lautaset soi.