Nisse oli muuttanut Rosen luo ja elämä näytti asettuneen uomiinsa. Molemmat kehittivät urataitojaan: Nisse harjoitti lihaksiaan uudessa uima-altaassaan ja Rose perehtyi logiikkan ihmeelliseen maailmaan shakin merkeissä.



Välillä heille jäi kuitenkin yhteistä aikaa maata nurmella ja miettiä maailman ihmeitä. Rosen tarkastellessa lampaan muotoista pilveä, Nisse vilkaisi sivusilmällä tuota kaunista naista, joka oli ottanut hänen asumaan luokseen. Tohtisinko, Nisse mietti mielessään ja kokeili poliisipukunsa taskua. Siellä se oli, painavana, vaatien miestä toimimaan. Nisse köhi hetken kurkkuaan ja nousi sitten seisomaan, nostaen myös Rosen ylös maasta.



"Rose, kaunokainen, saan kai esittää sinulle pienen balladin?" Nisse kysyi.

Rose naurahti miehen polvistuessa hänen eteensä ja esitti balladin kaunokaiselleen. Miehen ääni ei ollut paljoa variksen raauntaa parempi mutta Rose ei sanonut Nisselle mitään, vaan hymyili, vaikka hänen korvansa huusivat armoa.

Lopettuaan balladin Rosen aplodeihin, Nisse työnsi kätensä housujensa taskuihin. Empien hän laittoi käsiensä väliin pienen samettipintaisen rasian ja katsoi silmät säihkyen Rosea.

"Sinä kaunokainen, sinä lumilintu, sinä aamuruskojeni toivo. Vaikka emme ole tunteneet vielä kauaa, tiedän, että sinä olet se, mitä tarvitsen. Kaikki mitä tarvitsen, olet sinä."

"Voi Nisse, miten vienosanainen sinä olet .. Se oli kauniisti sanottu", Rose naurahti. 



Nisse naurahti hämillään ja veti sitten selkänsä takana piilossa olleet kätensä eteensä ja avasi nyrkkinsä. Rose veti kätensä suunsa eteen hämmästyksestä ja katsoi silmät suurina taas maahan polvistunutta miestä:

"Rose Dawson? Tuletko vaimokseni ja jatkatko sukua kanssani?"



Rose katsoi hämmästyneenä timanttisormusta, joka lepäsi samenttipedillään. Rose nappasi sen käteensä ja sovitti sitä. Se oli juuri sopiva.



"Oi Nisse, kyllä, kyllä minä tahdon!" Rose kiljaisi ja syöksyi Nissen kaulaan.



Pari vaihtoi hellän kihlajaissuudelman: Rosen mielen täyttivät vaaleanpunaiset ajatukset yhteisestä tulevaisuudesta ja hääkellojen äänen kalkke korvissaan hän alkoi jo suunnitella tulevia hääjuhlia. Nissen mieli täyttyi kuitenkin jostain syvästä huolesta: entä jos hän tekikin elämänsä suurimman virheen? Eihän hän tahtonut elämältään muuta kuin romantiikkaa ja hempimistä, tietysti usealta naiselta. Oliko kihlaus sittenkin kahle?

Illaksi Nisse oli hankkinut jostain kätköistään pienen pullon kuohuvaa. Hän oli ajattellut, että he voisivat juhlistaa Rosen ylenemistä ja kihlautumista. Sitä paitsi, tuleva vaimo voisi olla myös hellämielisempi, mitä tuli kammaripuolen asioihin.



Rosen tultua kotiin Nisse korkkasi pullon ja nosti maljan vaimolleen. Tunnelma oli hilpeä ja Rose tunsi lämpimän punan nousevan poskilleen. Oliko tämä sitä rakkautta?



Heidän suudellessaan Rose unohti kokonaan ajantajun. Nissen johdatellessa häntä kohti petiä Rose ei empinyt enää. Olihan hän kokenut tämän kaiken jo aiemmin, Jackin kanssa. Rose ei ollut pelehdinnässä mikään eilisen teeren poika, muttei hän mainunnut siitä mitään Nisselle. Kuka nyt huolisi vaimokseen jo kerran kosketun?





Niinpä heidän suudelmansa johtivat yhä syvemmälle ja syvemmälle ja lopulta yhteisen peiton alle. Tuskin tästä mitään tulisi sanomista tai paheellista seurausi ja sitä paitsi, olisivathan he pian aviopari. Rose ei ollut mikään siveetön nainen.