1-2.jpg
Arjan ja Petrin rakkauden työn oli viimein aika tuottaa hedelmää. Kesän viime päivinä koetti Arjan aika saada seuraava Dawson sukuun. Petri ja Orkidea eivät oikein tieneet, mitä tuolle huutavalla naiselle tuli tehdä.

2-2.jpg
"Ehkä nuijanukutus?" Orkidea heitti kuivasti.
Petri, joka oli ollut tämän saman tilanteen uhri jo monasti, tuhahti moiselle ajatukselle. Kyllä tuosta oli ennenkin selvitty.

3-5.jpg
Nuijanukutusta ei kuitenkaan tarvittu, sillä kuin ammattilainen Arja synnytty pienen, potran, tumman pojan, joka nimettiin Aarteeksi. Onneksi perheen sukunimi ei ole Arkku, eh heh.

4-1.jpg
Petri, joka ei lapsista pahemmin välittänyt, oli iloinen siitä, että pojassa oli enemmän hänen kuin Arjan näköä. Tässä pojassa virtasi ilmeisesti isänsä väkevä veri.

5-2.jpg
Samana iltana Petri katsoi huokaillen kuvia suvun matriaakoista. Siinä roikkui hänen ensimmäinen vaimonsa Rose ja tämän tytär Venus. Tulisiko tuossa seinällä ikinä roikkumaan kuva miehestä, joka olisi Petrin omaa lihaa ja verta?

6-2.jpg7-2.jpg
Talo oli taaperoita täynnä, siitä ei sopinut kiistellä. Tuskin oli Aarre saatu maailmaan, kun pienen Jerryn oli aika kasvaa taaperoksi. Poika oli melkein samannäköinen kuin isoveljensä.

8-2.jpg
Kakkavaippoja ehdittiin vaihtaa monia, ennen kuin pieni Aarre täytti vuosia. Punainen tukka leimuten poika pyörähti taaperoikään siskopuolensa avustuksella. Pojasta kasvoi oikein söötti, sääli ettei hän ole laisinkaan Dawson.

9-2.jpg10-2.jpg
Ja kun kerran on kasvunmakuun päästy, hurrataan myös Anttoniolle. Poika pääsi lapsuuden leikeistä oikopäätä teini-iän katkeransuolaisiin kuvioihin. Pientä omenalihavuutta pojalla ilmeisesti on, mutta se kuuluu lapsen pyöreyteen.

11-2.jpg
Oivasta puutarhahoidosta Dawsoneille oli annettu lahjaksi toivomuskaivo, samanlainen kuin mitä Demeterillä ja Dionysoksella. Oppikoulussa Orkidea oli kuullut, että kovasti toivoessaan kaivosta saattaisi löytää elämänsä rakkauden tai ainakin hetkellisen romantiikan. Joten, ei muuta kuin kolikkoa kaivoon.

12-2.jpg13-2.jpg
Kuului vain plops, kun kolikko läsähti vettä vasten. Orkidean iho hehkui punaisena finnien alta ja innostus vain kiihtyi, kun kaivo alkoi hehkua sinisen katkuisesti.

14-6.jpg
Mitään ensimmäisen luokan urosta kaivo ei Orkidealle sysännyt. Poika kyllä osasi pussata ihan kivasti, mutta ei tästä sen suurempaa farssia saada.

16-1.jpg
Farssista puheenollen: Rose oli palannut, jokseenkin valkoisessa, utuisessa muodossaan. Erityisesti Rose tykkäsi säikytellä vielä vihertävää ex-miestään: mitäs menit naimaan sellainen lutjakkeen ja vielä saattamaan tämän siunattuun tilaan.

17-1.jpg18-2.jpg
Kesän loppuhetkillä, syksyn jo saavuttua, Jerry päätti kasvaa lapseksi. Pojan lapsenpyöreys säilyi, mutta samalla myös hänen vihainen luonteensa. Perheen ollessa täynnä kummituksia ja kasvua, pieni ruskeapää oli unohdettu täysin.

19-1.jpg20-2.jpg
Onneksi isosisko rakasti pientä velipoikaansa. Kun Jerry oli jo painunut pehkuihin, kävi Orkidea antamassa hänelle hyvön yön suudelman ja peitteli tämän paremmin vällyjen alle.

21-2.jpg
Sinä vuonna talvi tuli yllättäen. Niin yllättäen, että herätessään aamulla Jerry tunsi olevansa luminen ja kylmä ja mikä pahinta, hänen peltinen leluautonsa oli hautautunut lumeen. Eivätkö isä ja äiti tajunneet, että kosteus pilaa auton?

22-2.jpg
Kovan lumentulon ja pakkasen takia myös koulut olivat siltä päivältä suljetut. Orkidea riemuitsi asiasta suuresti. Ehkä he nyt voisivat viettää koko päivän pihalla telmien ja leikkien?

23-1.jpg
Orkidea haastoi huomiotakaipaavan veljensä kiihkeään lumisotaan. Jerry oli nopeakätinen ja tarkka, eikä Orkidea voinut mitenkään välttyä mujevilta iskuilta, jotka häntä kohtaan satelivat.

24-2.jpg25-2.jpg
Illan jo hämärtyessä Orkidea ja Jerry päättivät rakentaa kaupungin komeimman lumiukon. Ilta oli kuitenkin jo tumma ja pimeä eikä Orkidea käsivarsien hieromisesta huolimatta säästynyt paleltumiselta. Tyttö kaatui tönkkönä hankeen.

26-2.jpg
Pahemmin kävi kuitenkin Jerrylle. Mustanpuhuva auto kaartoi pihaan ja tummapukuinen nainen käveli uhkaavasti kohti Venusta.
"Teidänlaistenne ei tulisi ikinä saada pitää lapsia. Jos voisin, veisin myös tuon kohdussanne mennessäni."

27-2.jpg
Niin lähti Jerry Dawson eikä lapseksi kasvanut Aarre voinut ymmärtää, minne leikkikaveri oli mennyt.

28-2.jpg
Orkidea, joka tunsi pahaaoloa veljen viennin takia, purki turhaumaansa irvistelemällä kaloille.

29-2.jpg
Mutta pian oli kuolonkylväjän aika vierailla talossa. Talon vanhuksen, Petrin, oli aika siirtyä manan maille.

30-3.jpg
Arja ei voinut ymmärtää, miksi häneltä viedään mies juuri nyt, kun kaikki oli muutenkin sekaisin. Mutta ei auttanut itku markkinoilla, Petri oli viety eikä mies enää palaisi takaisin.

31-2.jpg
Vaikka Petri ei ollut Orkidealle mitään sukua, hän suri miestä silti. Aivan kuin häneltä olisi viety ankara isoisä.

32-2.jpg
Arja päätti, ettei hänen Aarteen paikka ollut enää täälle. He pakkasivat tavaransa ja illan pimetessä muuttivat pois. Nyt he saivat viimein lukea kirjoja kahdestaan omanan kotonaan.

33-2.jpg34-4.jpg35-1.jpg
36-2.jpg
Venuksen neljännen synnytyksen aika oli tullut. Vielä viimeisen kerran, jaksa taistella. Venuksen urakka palkittiin ruhtinaallisesti: taloon saatiin toinen tytär, joka nimettiin Ruusaksi, edesmennen Rose-mummon kunniaksi.

37-1.jpg
Orkidean oli aika kasvaa aikuiseksi. Tyttö oli kovasti ätinsä näköinen, oikea kukkanen.

38-2.jpg
Tyttö oli kovasti innoissaan tanssimisesta. Veljen soittoaessa pianoa, hän tahtoi usein heiluttaa lanteitaan musiikin tahtiin.

39-1.jpg
Ollessaan kitkemässä rikkaruohoja kevätauringon innoistamista pensaista, Orkidean luo käveli outoihin asusteisiin pukeutunut nainen. Tämä ei kertonut nimeään, mutta Orkidea tahtoi tutustua naiseen, jo tämän vaatteiden takia.

40-2.jpg41-1.jpg42-1.jpg
43-1.jpg
Pian Orkidea kertoi naiselle kaikki katalimmat salaisuudet, jota heidän talonsa piilotteli.
"Mummon toinen mies oli jonkinlainen friikki ..."
" ... se meni naimisiin taloudenhoitajamme kanssa, kuvittele."
"... niin, sellainen mitäänsanomaton blondi, muutti pois, kun ukko potkaisi tyhjää. Hyvä perintö ...
"Niin ja ne ulosotot. Ei osannut hoitaa laskujaan."

44-1.jpg
Heidän hyvästellessä, naiset vaihtoivat pariisilaisen poskisuudelman. Au revoir.

45-1.jpg
Seuraavana päivänä Orkidea tahtoi puhua uravalinnastaan äitinsä kanssa.
"Haluan olla kuuluisa äiti. Kuuluisa tanssija. Sellainen, joka pääsee näköradioon."

46-1.jpg
"Voi ihme sentään, tyttöseni. Älä hulluttele. Minusta sinusta tulisi hyvä muusikko tai kirjailija. Sellaiset tie --"

47-1.jpg
"SINÄ NAURAT AINA SUUNNITELMILLENI! Sinä et ota minua vakavasti. Se nainenkin sanoi, ettei teistä äideistä ole kuin haittaa!"

48.jpg
Siltä seisomalta Orkidea keräsi helmansa ja suuntasi toilettiin. Hän tiesi äitinsä säilyttävän leikkuusaksia ylälaatikossa. Hän otti ne käteensä ja katsoi vielä kerran peiliin.

49.jpg50.jpg
Orkidea leikkautti itselleen muodikkaan polkkatukan. Vielä paljon vahvaa meikkiä ja hän menisi aidosta tanssijattaresta. Hän vieraili läheisessä boutiquessa ja osti itselleen lyhythelmaisen, ajantavan mukaan siveettömän mekon ja päähineen. Mitkään sanat eivät riittäneet kuvaamaan Venuksen kauhua tyttärensä muodon muutoksesta.

51.jpg
Sinä iltana Orkidea otti kyydin Siveettömään laululintuun, paikalliseen tanssiteatteriin, kuten sitä ivallisesti kutsuttiin. Musiikin tahdissa Orkidea koetti heiluttaa lanteitaan, mutta sai vain osakseen ivallista naurua. Kukaan ei ottanut tytön tanssijantaidoista kiinni, vaan pikemminkin hänen ulkomuodostaan. Turhautuneena tyttö palasi kotiin.

52.jpg53.jpg
Kummitukset eivät ollee jättäneet taloa rauhaan. Orkidea oli ottamassa itselleen palan painiketta, kun joku vihertävä hahmo hyökkäsi hänen selkänsä takaa. Illan masentama ja väsynyt Orkidea tunsi sydämensä pakahtuvan ja kaatui maahan.

54.jpg55.jpg
Venus kiljaisi säikähdyksestä. Rynnätessään keittiöön tyttärensä luo, hän näki jo perheessä tutun vieraan seisovan tyttärensä vieressä. Venus heittäytyi polvilleen ja aneli tuota hahmoa pelastamaan hänen tyttärensä, hänen aurinkonsa.

56.jpg57.jpg
Oli aika kammottavan kuolonpeli, jossa oli kyse sieluista. Epävarmana Venus osoitti vasemman puoleista nyrkkiä, josta oli uskonut heijastuneen sinisen välkkeen. Arvaus osui oikeaan ja vastentahtoisesti viikatemies myönsi hävinneen.

58.jpg
Orkidea palautettiin henkiin ja hetkellisesti talossa vallitsi taas rauha.