Afrotiden muutettua lapsuuden kodistaan omaan huusholliin miehensä kanssa, Dawsonien perheeseen oli jäänyt vielä asumaan pian aikuisuutta lähestyvä Venus, kaksoset sekä perheen nuorimmainen, Apollo, unohtamatta tietenkään itse Rosea ja Petriä. Apollo oli kasvanut pieneksi punatukkaiseksi lapseksi ja oli äitinsä silmäterä.


Demeter ja Dionysos, jotka olivat jo teini-iässä, eikä äiti jaksanut kiinnittää heihin enää niin suurta huomiota, kaksoset innostuivat usein kinastelemaan keskenään. Demeter, joka olisi juuri puhjenneen nuoruuden keskellä tahtonut äidiltään rakkautta ja neuvoja, jäivät pikkuveljen ja äidin kuumien aaltojen taakse ja niinpä hän purki pahaaoloaan veljeensä. Dionysos koetti usein hillitä siskonsa tunnekuohuja, siinä kuitenkaan onnistumatta.


Äitinsä ruokkimana ja huoltamana Apollo täytti nuoruuden virstanpylvään. Kaikki siunailivat, että joko se poika oli niin iso, kohta jo miehen mittaan kasvanut. Poika oli kuitenkin niin ujo, että juoksi karkuun ennen kuin kukaan ehti nähdä, millainen komistus tästä nuoresta pojasta oli kasvanut. Apollon ulkomuoto unohdettiin kuitenkin pian, kun Dawsonien kantaäiti Rose alkoi käyttäytyä hupsusti.


Rose puhui itsekseen ja vaikutti aiempaa itkeneemmältä. Kenen kanssa Rose oikein haastoi rikollisten pidennetyistä vankiajoista sekä suvussaan olleista rangaistusvangeista.



Demeterin kysyessä, kenen kanssa äiti haasteli, Rose huudahti kiihtyneenä ja hyökkäsi lattialle.


Demeter ei voinut ymmärtää, mikä äidille oli tullut ja pyysi myös Dionysoksen katsomaan. Kaksoset käänsivät päätään Rosen iskujen perässä ja katsoivat, kuinka tämä hutki ilmaa aivan kuin taistellen. Siivoomattomat pölyhiukkaset vain leijailivat, kun manaukset täyttivät pienen olohuoneen hetkessä. Viimein Rose nousi ylös pudistellen mekkonsa helmoja ja tehden käsillään voittajan eleitä. Demeter pyöritteli sormeaan ohimon kohdalla ja loi Dionysokseen merkittävän katseen. Veli vain kohautti olkiaan ja jatkoi pianon pimputtamista.


Pian oli perheen patriarkan ja lemmenjättiläisen aika saada itselleen ajan platinoima kuontalo ja viimeinen virstanpylväs. Kuopuksen, joka oli päässyt kammostaan näyttäytyä teininä, katsellessa vierestä Petrin punainen tukka muuttui hopeisen harmaaksi ja ennen ylväänä seisonut mies painautui kumaraan kasvon ryppyjen syventyessä.


Mies säilytti kuitenkin synnynnäisen charminsa ja sai vaimonsa huokailemaan ihastuksesta. Viimeinkin he pääsisivät viettämään kultaisia vanhuuden päiviä.


Kauniit kevätpäivät pariskunta vietti lammella kalastaen. Vaikka saalis oli usein vain homeinen, märkä saapas, nautti pariskunta kahdestaan viettämästään ajasta. Oliko aika viimein rauhoittanut ennen kovasti naisten perään haikailleen Petrin?


Ei sentään. Vielä miehen mielessä pyörivät kaikki kauniit naiset, mutta erityisesti hemaiseva, kultatukkainen kaunotar, joka toimi heidän kodinhoitajanaan. Edes ulosottomies ei saanut Petrin hormoneja hiljenemään. Onneksi Rose ei tiennyt miehensä aatoksista, sillä matriarkkaa painoivat jo iän tuoma rasitus ja tieto miehen kavalista aatoksista olisi saattanut sysätä Rosen suoraan suorasääristen komppaniaan.


Kevät on tunnetusti kauneuden ja kasvun aikaa ja tätä aatetta toteuttaen juhlittiin Rosen ja Nisse vainaan nuorimman tyttären syntymäpäiviä. Tyttären, joka ei ollut koskaan saanut nähdä isäänsä ja joka oli pienestä asti kasvanut isäpuolen kasvattamana ja holhoamana.


Nuoruutensa surullista vaiheista huolimatta Venus oli kuin pieni taskuraketti ja kaunis kuin kukkanen. Nuori nainen säteili kilpaa kevätauringon kanssa, saaden ohikulkeneen naapurin miehenkin aivan hämmennyksen valtaan.


Venus ei pannut ollenkaan pahaksi ruskeatukkaisen, komean nuoren miehen avointa ihailua. Hän tervehti Joonakseksi esittäytynyttä miestä hymyillen aurinkoisesti, saaden miehen jalat tutisemaan ihastuksesta. Venus ei ollut kovin kaino tai ujo ja pian Joonas pääsi jo hieromaan tuon kauniin naisen kapeita hartioita.


Heidän ensisuudelmansa vaihdettiin sinä samaisena, kauniina iltapäivänä, miehen miettiessä samalla, missä tuollainen kaunis ja viaton kaunokainen olikaan ollut kaikki nämä vuodet. Venuksen sydän sykki ilosta ja onnesta, sillä hän tiesi, että tässä olisi mies, jonka kanssa hän tahtoisi viettää tulevat vuotensa.


Suudelmien lomassa Venus henkäisi, että Joonas voisi muuttaa heille koska vain. Joonas henkäisi hämmennyksestä ja suostui ilomielin. Kimpsut ja kampsut kasaan ja uuteen kotiin.

Rose oli avoimen onnellinen tyttärensä löytämästä onnesta, olihan Joonas hänen saamansa käsityksen mukaan kunnon mies, joka tahtoi perustaa oman perheen. Mielessään Rose kuitenkin harmitteli, ettei itse ollut onnistunut saamaan samanlaista onnea. Hänen molemmat miehensä olivat varsinaisia ketkuja ja naissankareita. Hänen sydänalaansa kivisti tuimasti hänen miettiessään, miksi hän ja Jack eivät olleet saaneet pitää onneaan. Voi Jack, kohta olen luonasi, tunnen sen.



Joonaksen muutettua Dawsoneille, hänen ja Venuksen hetki sitten vielä kukoistanut rakkauden liekki oli saanut jostain päälleensä kylmää vettä. Oliko Venus saanut huomata rakkautensa miehiset puolet vai pelkäsikö hän sitoutumista. Kylmästi Venus kuitenkin torjui miehen, kun tämä koetti tarjota hänelle sormusta kihlojen merkiksi. Joonas tunsi miehisyytensä kärsineen kolauksen ja juoksi nopeasti puutarhaan sitruunapuun alle, takoen kukkaan hulmahtanutta puuta. Venus kurkkasi verhon takaa ja tunsi sydämensä kärsivän vihlovasti, Mitähän oli oikein mennyt tekemään? Joonas voisi ottaa tavaransa ja lähteä vaikka heti, jättäen hänet yksin. Nopeasti mielessä vilahti Afrotiden kohtalo odottaa miestään kauan ja hänen äitinsä päiväkirjaan kirjoittama kohtalo: ensirakkaus jäätyi kuoliaaksi Atlantilla, ensimmäinen aviomies kuoli Rosen iskettyä tätä päähän ja Petri oli pahemman luokan hunsvotti.


Sillä hetkellä Venus juoksi puutarhaan ja kiskoi Joonaksen mukaansa keittiöön. Siellä, hämmentyneen miehen edessä, Venus polvistui ja kysyi kainosti, suostuisiko mies hänen kihlaukseensa. Sormus oli sama kuin hetki sitten, sillä Venus oli noukkinut sen maasta miehen heitettyä sen siihen. Mies oli niin häkeltynyt, ettei tahtonut muuta kuin suostua tuon kauniin naisen oikullisen mielen mukaan elämiseen.



Häät vietettiin kauniina kevätpäivänä samassa paikassa kuin missä Aftotide oli vihitty. Venus oli pukeutuntu kauniiseen, norsunluun väriseen pukuun ja Joonakselle oli hankittu lumen lailla loistava, valkoinen puku. Seremonia oli hellyyttä ja rakkautta täynnä näiden perhetavoitteisten saadessa toisensa. Parin vaihtaessa suudelman herra ja rouva Dawsonina väki taputti yhtä lailla kuin joutui pyyhkimään onnen kyyneliä silmäkulmistaan.



Sisälle nautitiin pullollinen Rosen varta vasten säästämää shampanjaa ja nuoripari Dawson vaihtoi suudelman lasillisten lomassa.



Korea hääkakku oli tilattu varta vasten eräältä Petrin tuttavalta ja se maistui taivaalliselta. Venus leikkasi palan hänelle ja Joonakselle ja tavan mukaan syötti palasen miehelleen, aivan kuin tulevia lapsia varten. Kun kakku oli syöty ja puheet oli pidetty, oli nuoren parin aika siirtyä heille rakennettuun makuukammariin.




Molemmat olivat jännittyneitä, eiväthän he olleet ennen kokeneet mitään vastaavaa. Kuplivan ja onnen humalluttamina pari siirtyi suudelmista vaaka-asentoon ja pian he makasivatkin jo raukeina vierekkäin saman peitteen alla.


Dawsonien suurperheen elämä oli yhtä juhlaa ja poismuuttoa. Kakoset olivat kasvaneet kuin huomaamatta ja nyt oli heidän vuoronsa saavuttaa seuraava askel. Kimaltelevien tähtien keskellä Demeter ja Dionysos saavuttivat aikuisten mitat.


Demeteristä kasvoi samanlainen kaunotar kuin hän oli jo nuorena ja Dionysos sai oikean miehen kaltaiset raamit ylleen. Kyllä heille tulisi vielä olemaan ottajia.


Kaksoset keskustelivat siitä, että he eivät enää välttämättä mahtuisi asumaan tässä talossa, mikäli myös Venus aikoi kasvattaa perhettä. Tämä talo kävisi heille pian liian pieneksi.
"Ehkä meidän olisi viimein aika lähteä tien päälle", Dionysos ehdotti.
"Olen samaa mieltä kanssasi, veliseni. Josko pitäisimme vielä yhtä,olisi niin paljon mukavampi asua vielä yhdessä", Demeter myötäili.


Eikä siinä kulunut kauaa aikaa, kun kaksosilla oli talo tiedossa. Tavarat kasaan ja menoksi.


Demeterin veikkaus isosiskon perheenlisäyksestä oli pitänyt enemmän kuin paikkansa, sillä pian Venus tunsi kuvotuksen nousevan pintaan ja hänen vatsansa kasvavan hurjaa vauhtia. Äiti Rose kertoi tyttärelleen, että tämä oli pieniin päin. Venus oli onnellinen uutisesta yhtä lailla kuin Joonas.




Lähes päivittäin Joonas siveli vaimonsa kasvavaa vatsakumpua ja puheli tulevalle lapselle.
"Katso kulta, sinun mummosikin on täällä. Tui tui, kyllä mummo sinua rakastaa, kun tulet", Joonas puheli vatsalle Rosen kulkiessa heidän takanaan nauraen.


Ei kuitenkaan koittanut se päivä, jolloin Rose ja Dawsonien suvun kolmas sukupolvi kohtaisivat. Rose oli herännyt eräänä yönä kuivuuden tunteeseen kurkussaan ja lähtenyt hakemaan keittiöstä vettä. Hän oli ihmetellyt, mikä kumma kajo keittiöstä loisti. Astuessaan huoneeseen hänen sydämensä oli hypätä kurkkuun.
"Olen jo odottanut teitä, Rose de Witt Bukater", ääni kähisi.
Rose koetti piilotella nurkassa ja vastasi hiljaisella äänellä:
"Olette erehtyneet herra. Olen Dawson, Rose Dawson."
Tumma hamo nauroi kähesti:
"Erehtynyt? Ehei, olen tullut noutamaan teidät. Melkein sain teidät jo vuosia sitten, ollessane vielä 17 vanha. Kai muistatte? Monelle olette olleet jo kuollut vuosia, Rose de Witt Bukater. Te kuolitte osaltanne Titanicilla jo vuosikymmeniä sitten. Nyt on aikanne lähteä, Rose Dawson."


Rose kirkaisi ja juoksi kiskomaan suurta tiimalasia tumman hahmon käsistä:
"EII! Olette erehtyneet! Ei ole vielä aikani ... Haluan nähdä lapsenlapseni, kolmannen sukupolven ... EII! Pyydän!"
"Kolmas sukupolvi on jo syntynyt, mutta ei täällä", ääni kähisi ja riuhtoi tiimalasin irti.
"Te lähdette nyt mukaani. Työnne on tehty", viikatiesmies vastasi armotta. Mitä siitä nyt olisi tullut, jos hän olisi antanut periksi jokaiselle parkuvalle vanhukselle. Kortistoon sellainen kuolonkätyri joutui.
Rose oli järkytyksestä mykkä. Oliko Aftotidella lapsi eikä tämä ollut kertonut sitä hänelle, äidilleen? Pää painuksissa Rose lähti viikatemiehen mukaan, jättäen jälkeensa vain harmaan uurnan.

Sinä kauniina kesäiltana kuoli Rose de witt Bukater Dawson, sukunsa matriarkka ja kantaäiti. Kukaan ei ollut todistamassa tämän viime hetkiä eikä kukaan tiennyt, millaisen tuskan vallassa tämä jätti tuon karun maailman. Vain yksi viesti hänen päiväkirjansa välistä löytyi:
"Olkaa ylpeitä ja ylväitä Dawsonit. Jatkakaa sukuanne tyttärien voimin, sillä äideistä ja tyttäristä löytyy voima. Minä olen mennyt kotiin. Mennyt Jackin luo."


Oudon hiljaiselta talo tuntui Rosen kuoltua. Enää hänen napakka äänensä ei ollut komentamassa ketään eikä hänen olemuksensa ollut täyttämässä tuota autiota taloa. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut lopullista. Oli tullut Venuksen ajan täyttymys. Hänen tuskainen karjuntansa täytti talon ja outo pakkomielle äitinsä kirjeestä oli täyttänyt hänen mielensä: tyttö, tyttö.

***


Palatkaamme ajassa taaksepäin, kaksosten luo. Nämä olivat löytäneet aivan upean talon Veronalan joen toiselta puolelta. Talo oli kaunis, vanha puutalo, jossa oli pihaa vaikka millaiseen viljelyyn. (toim.huom: kuva on otettu seuraavana talvena muutosta) Heidän oltuaan talossa viikon verran he saivat kuulla äitinsä kuolleen. Suru oli suunnaton ja mielessään he molemmat miettivät, miksi olivat kiiruhtaneet muuttoa. Miksi he eivät viettäneet enemmän aikaa äitinsä kanssa?

Jaarittelu oli kuitenkin turhaa ja äidin heille jättämät perintörahat saivat molempien ilmeet messingille. Demeter oli rahoista innoissaan ja pyysi saada investoisa myös veljensä rahat:
"Hyville puutarhapalstoilla saa nykyään muutakin kuin mainetta. Sillä saa myös mammonaa. Anna minulle rahasi ja minä teen meille puutarhan."
Dionysos, joka ei välittänyt muusta kuin maallisesta mielihyvästä, luovutti rahansa mielihyvin siarelleen.


(kuvat otettu myös talvella, jo puutarhakerhon käytyä)
Demeter ryhtyi kiireen vilkkaa järjestelemään vielä autiota pihaa, sillä syksyn ensimmäiset, putoilemista enteilevät lehdet olivat alkaneet ilmestyä puihin. Demeter pystytti pihaan lasisen pytingin, jossa kasvit kestäisivät myös talven yli. Lisäksi hän istutti kolme hedelmä puuta, kolme kutakin lajia ja koristeli puutarhaansa vielä erinäisin koriste-esinein ja kasvein. Äidin rahoilla oli ostettu vielä perintönä puuhhleenhin ja sillä Demeter kutsui paikalle yhden pelätyimmistä ja arvostetuimmista henkilöistä: puutarhakerhon puheenjohtajan.

Viimeiseen asti oli Demeter koettanut siivota pihaa ja laittaa kaiken tiptop valmiiksi. Rouva Turhaman saavuttua pihaan Demeter pyyhki vielä mullan tahrimia käsiään mekkonsa helmaan ja pyysi rouvaa ystävällisesti astumaan unelmiensa puutarhaan.

Puutarhakerho kierteli ja kaarteli, muttei löytänyt mitään, mistä Demeter ei olisi saanut kiitosta. Koristeet, taimien ja puiden kunto, jopa kukkien millimetrinen vesimäärä, kaikki olivat kunnossa. Puutarhakerho otti Demeterin ilomielen jäsenekseen ja ojensi tälle pienen rahasumman lisäksi pihalle jököttämään toivomuskaivon.
"Ihan oikean toivomuskaivon?" oli epäuskoisen Demeterin kommentti. Rouva Turhama nyökkäsi tälle arvokkaasti ja sisäisesti Demeter hurrasi: jippii.

Dionysos oli sisarensa saavutuksista onnellisena. Seuraavana aamuna he menivät perä kanaa tutkimaan pihalla seisovaa, kivistä kaivoa. He kiersivät sen pari kertaa, mutta ei, se ei sisältänyt minkään sortin käyttöohjeita. Joten ei muuta kuin härkää sarvista, Demeter ajatteli ja heitti yhden kolikoistaan kaivon uumeniin ja toivoi.


Valot välähtivät, kun kaivon uumenista kuului huutoa ja äkkiä pihaan tupsahti vaalea, kiharatukkainen nuori mies. Tämä mies pyöritteli hetken päätään, mutta luodessaan katseensa tuohon kauniiseen neitoon, joka oli kolikon heittänyt, Hemmoksi itseään tituuleera mies tunsi rakastuneensa syvästi. Mies otti aimo harppaukset Demeterin luo ja sulki hänet hellään syleilyynsä. Sillä hetkellä, kun heidän huulensa kohtasivat, Demeter tiesi olevansa rakastunut tuohon omalla karulla tavallaan kauniiseen mieheen.



Onnensa huumassa ja veljensä kummaksuen sivusta katsoen, Demeter ohjasi Hemmon ja itsensä pihalle ostettuun kuumakylpyyn. Demeter ei ollut huomaavinaankaan miehen puuttuvia uimavarusteita, sillä tästä puutostilasta huolimatta mies suuteli häntä jumalaisesti. Niin jumalaisesti, että hän tahtoi kallistua miehen mukana onneen. Niin jumalaisesti, että vain hänen nilkkansa heilahti, kun he syöksyivät pinnan alle jakamaan rakkauttaan.


Isältään lemmen jakamisen salat oppinut Dionysos oli innoissaan kaivosta. Oli sittenkin kannattanut haaskata rahat siskon turhuuksiin, sillä turnipsit ja kaalinpäät maksoivat itsensä nyt takaisin. Siskon ja Hemmo tyypin painuttua sisälle, Dionysos kaivoi taskustaan kiiltävän kolikon ja heitti sen silmät sulkien kaivon syvyyksiin, toivoen samalla ankarasti.


Kävi samalla tavalla kun äsken: kaivo yski ja köhisi, sylkien lopulta sisuksistaan vaaleatukkaisen nuoren naisen. Pyöriteltyään hetken päätään nainen loi silmänsä kohti Dionysosta ja vaaleanpunaiset sydämet täyttivät kesän viimeisimmän päivän nuoren parin vaihtaessa hempeän suudelman. Siskonsa esimerkkiä Petri johdatteli tuon nuoren neitsyen poreammeeseen ja yhdessä he vaipuivat veden alle.


Demeterin ja Hemmon rakkaus oli kestävämpää kuin olisi ensi alkuun uskonut. Kuvitelkaa nyt, mies kaivosta tulee ja hurmaa naisen. Onko hassumpaa ennen kuultu?
Demeteristä asiassa ei ollut mitään outoa tai hassua, sillä hän oli päättänyt kosia Hemmoa. Eihän mies kieltäytynyt, päinvastoin. Hän oli onnellinen siitä, että edes joku nainen huolisi hänet.


Pariskunnan hääjuhlat laitettiin kiiren vilkkaa käyntiin eikä paikalla ollut kuin lähin suku. Sukulaisten katsellessa hääpari vaihtoi suudelman ja virallisti suhteensa.


Dawsonien suku paisui kummasti, katsokaa nyt vaikka Demeterin vatsaa.

***



Vatsoita puheenollen, palataksemme Venuksen synnytykseen. Venus oli jäänyt vaikeroimaan makuuhuoneeseen ja toivoi, että hänet joka paikkaan kiskova kipu loppuisi pian. Mielessä hänelle vilisivät kuvat äidistä, joka oli joutunut synnyttämään hänet yksin. Äidistä, joka nyt makasi mullan alla, näkemättä koskaan lapsenlastaan. Näistä kuvista ja ajatuksista Venus sai voimaa pusertaa vielä pari kertaa ennen kuin kuuli tyttärensä ensimmäiset parkaisut.


Suvun mahdollinen, kolmas perijätär oli syntynyt. Venus ja Orkidea ristivät tummakulmaisen kaunottarensa Orkideaksi.